Pelkopandemia

Huolta koronaviruksen leviämisestä vähäteltiin jo ennen kuin se oli alkanut kunnolla levitä Euroopassa. Oman alani arvostetut asiantuntijat väittivät, että pelkäämme turhaan, koska emme ymmärrä todennäköisyyksiä. Suomessa asiantuntijat rauhoittelivat kansalaisia ja sanoivat, että riski viruksen leviämiselle Suomeen epidemiana on pieni. Tilanteen pahentuessa Euroopassa Italian rajoituksia pidettiin ylimitoitettuina. Varautumisen kerrottiin olevan hyvää ja lähdettiin oletuksesta, että muualla ekspotentiaalisesti levinnyt virus lähtisi Suomessa etenemään ”kulmakertoimella, joka ei ole kovin jyrkkä”.

Nopeasti leviävää virusta ei kuitenkaan ollut mahdollista pysäyttää pysymällä rauhallisena. Ei mennyt pitkään, kun tilanteen vakavuus oli jo pakko myöntää ja otettiin käyttöön niitä rajuja rajoitustoimenpiteitä, joita hetki sitten oli vielä pidetty ylireagointina. Kansalaisten tunteiden hallinnasta huolestuneita tämä tapahtumien kehitys ei kuitenkaan hiljentänyt, vaan hyvin nopeasti rajoitusten tehottua puhe liiallisesta pelkäämisestä nosti taas päätään.



Rokotekattavuuden kasvaessa pelkokeskustelu on aloitettu taas uudelleen. Esimerkiksi Helsingin Sanomien toimituspäällikkö Esa Mäkinen kirjoitti pääkirjoitukseen, että ”Ylhäältä annetun luvan sijasta jokaisen pitää itse päättää, että nyt on turvallista elää enemmän. Korona loppuu siinä vaiheessa, kun kukin meistä itse päättää lakata pelkäämästä.” Helsingin Sanomien linjaus myös siirtyi selvästi pandemiatilanteen raportoinnista rauhoitteluun. Kyseisessä pääkirjoituksessa todettiin uudeksi linjaukseksi lakata raportoimasta tartunamääriä ja siirtyä muihin mittareihin. Todettujen tartuntojen määrä kuitenkin pieneni testauksen vähenemisen vuoksi, jolloin tartuntamäärät kelpasivat sitten otsikoihin – toisin kuin samaan aikaan lisääntynyt sairaalahoidossa olevien määrä.

Pandemia on ohi?

Rajoitusten, suositusten ja kansalaisten oma-aloitteisen toiminnan vuoksi kuolleisuus on jäänyt toistaiseksi hyvin pieneksi Suomessa. Rokotteet ovat helpottaneet tilannetta entisestään ja viruksen leviämistä on ollut mahdollista hallita paljon kevyemmillä suojaustoimilla kuin aiemmin. Tätä alhaista kuolleisuutta on esitetty perusteeksi suojauksen tarpeettomuudelle. Vertailu tulisi kuitenkin tehdä niihin maihin, joissa vastaavia toimia ei ole käytössä. Toistaiseksi ei ole olemassa yhtään esimerkkiä maasta, jossa viruksen leviäminen olisi onnistuttu pitämään hallinnassa ilman suojaustoimia. Rokotteet ovat vähentäneet rajoitusten tarvetta, mutta ne eivät ole yksinään riittäneet edes valtioissa, joissa rokotekattavuus on huomattavasti Suomea korkeampi.

Monet vaikutusvaltaiset viranomaiset, asiantuntijat, median edustajat ja myös pääministeri ovat viime aikoina kuitenkin linjanneet, että korona on pian selätetty, rajoitukset puretaan lopullisesti ja meidän tulee oppia elämään koronan kanssa. Heidän mukaansa on aika palata vanhaan normaaliin. Kuitenkin sekä THL:n, että myös monitieteisen Eroon koronasta -verkoston mallinnusten perusteella suojaustoimien purkaminen 80% rokotekattavuudella johtaa tartuntojen nopeaan kasvuun. Suomessa ei olla vielä lähelläkään tätä 80% tavoitetta.

Albertassa Kanadassa luovuttiin jonkin aikaa sitten jäljityksestä, rutiinitestauksesta ja pakollisista karanteeneista. Suomessa suunnitellaan samantyyppisiä toimenpiteitä ja esimerkiksi testaamisen vähentäminen on jo aloitettu. Nyt Albertaan on kuitenkin julistettu kansanterveydellinen hätätila, sillä terveydenhuollon kantokyky oli uhattuna. Albertassa rokotekattavuus on korkeampi kuin Suomessa.


Kriisitilanteet aiheuttavat harvoin yleistä paniikkia

Harva on kirjoittanut pelkäävänsä itse liikaa. Kyseessä ovat aina ne muut, ne toiset, jotka eivät hallitse tunteitaan ja käyttäydy rationaalisesti. Ehkä ihmisten mielissä kummittelee esimerkiksi ahtaissa tiloissa syntyneet joukkopaniikit tai ryntäykset pankkeihin. Paniikki ei kuitenkaan ole tyypillinen tai kovin yleinen reaktio kriiseissä ja hätätilanteissa. Lisäksi monet paniikilta näyttäneet tilanteet selittyvät aivan jollain muulla, kuin tunteiden hallinnan pettämisellä. Aihetta koskevassa tieteellisessä kirjallisuudessa oletusta ihmisten herkästä panikointialttiudesta kutsutaan katastrofimyytiksi, koska tutkimusnäyttö sitä vastaan on niin murskaavaa. Katastrofin iskiessä ihmiset pyrkivät tyypillisesti auttamaan toisiaan ja tekemään yhteistyötä.  Suomestakin löytyy aivan lähihistoriasta paljon esimerkkejä hätätilanteista, joissa tavalliset ihmiset ovat hengenvaarasta huolimatta toimineet järkevästi ja jopa sankarillisesti. Koronakriisin aikana terveydenhuollon henkilökunta on urheasti työskennellyt etulinjassa vaarasta ja suojavarusteiden puutteesta huolimatta. 

Paniikkia tai sellaiselta näyttävää toimintaa voi saada aikaan tilanne, jossa kriisi tulee yllätyksenä, toimintasuunnitelma ei ole selvä ja itsekäs toiminta on tai näyttää olevan ainoa tapa selviytyä. Koronapandemian räikein esimerkki paniikista on ollut vessapaperin hamstraus juuri ennen 2020 vuoden sulkua. Hallitsematon pelko tuskin kuitenkaan selittää sitäkään. Pelkoa todennäköisempi selitys on yksinkertaisesti se, että kukaan ei halua jäädä ilman vessapaperia ja jos se uhkaa loppua, on oikeastaan järkevää ostaa itselle vähän isompi varasto. Samalla tavalla myös ryntäyksissä pankkeihin vain ensimmäiset ehtivät saada rahansa ulos ennen pankin kaatumista.

Varovaisuuden hinta

Hyvin pitkään kestänyt varominen jättää jälkensä sekä yksilön, että myös yhteiskunnan tasolla. Huoli taloudesta, yrittäjien toimeentulosta ja hyvinvoinnista, hoitovelasta ja monesta muusta koronapandemian seurauksesta on perusteltua. Esimerkiksi tapahtuma-alaan ja opiskelijoihin on kohdistettu pitkäkestoisia rajoituksia, jotka ovat näkyneet turhautumisena ja opiskelijoiden mielenterveyden heikkenemisenä.

Olemme nyt eläneet yli vuoden pandemian kanssa. Kun vaara tulevaisuudessa tosiaankin on ohitse, vuosia ylläpidetyistä toimintamalleista on vaikea päästää irti. Ajatusta uudesta normaalista on vastustettu ja vaadittu paluuta vanhaan normaaliin.  Totuus kuitenkin on, kuten Herakleitos sanoi jo ennen ajanlaskun alkua, että samaan jokeen ei voi astua kahdesti. Koronapandemiaa ei voi tehdä tapahtumattomaksi, eikä ihmisten muistoja ja kokemuksia siitä voida pyyhkiä pois. Ainakin suurin osa meistä haluaisi luopua monista suojautoimista lopullisesti. Olen itse erittäin etuoikeutetussa asemassa, sillä pystyn tekemään etätöitä ja asun toisen ihmisen sekä kolmen kissan kanssa. Olen siis pystynyt koko pandemian ajan suojautumaan helposti, jäämättä kuitenkaan yksin tai ilman tuloja. Siitä huolimatta minuakin kyllästyttää. Kyllästyttää niin paljon, että suututtaa. Haluan istua kahvilassa miettimättä, otanko liian ison riskin vai en. En halua kieltäytyä halauksista tai kutsuista juhliin.

Koronavirusta ei kuitenkaan kiinnosta, mistä jäämme paitsi tai kuinka paljon pandemia kyllästyttää. Varsinkin nyt, kun rokotekattavuus ei ole vielä riittävä, suojaustoimista kokonaan luopuminen ei ole vaihtoehtona. Sen sijaan valitsemme joko rajoittaa leviämistä ajoissa kevyemmin keinoin tai sitten joudumme ottamaan kovemmat rajoitukset käyttöön myöhemmin, kun sairaalat ovat ylikuormittumassa. Jälkimmäiseen vaihtoehtoon sisältyy myös merkittävä määrä turhia kuolemia. Suomessa on pääosin toimittu ajoissa ja tästä syystä meillä kaikista kovimmatkin keinot ovat olleet moniin muihin maihin verrattuna hyvin kevyitä.

Pandemian ja pelon hallinta

Toisin kuin usein väitetään, vastakkain eivät ole hyvä epidemianhallinta ja muut tavoitteet, kuten talouden ja mielenterveyden tukeminen. Tiedämme jo, että ihmiset eivät pelkästään noudata rajoituksia, vaan päättävät itse rajoittaa fyysisiä kontaktejaan muihin ihmisiin tilanteen pahentuessa. Aiheellinen huoli (erityisesti läheisistä!) on kantanut Suomen läpi pandemian verrattaen vähäisin vahingoin. Suojaustoimia on noudatettu tunnollisesti, sillä ne on koettu merkityksellisiksi, tärkeiksi ja omien arvojen mukaisiksi. Tuoreessa kansalaispulssi -kyselyssä valtaosa vastasi suojauksen, kuten maskinkäytön ja etäisyyden pitämisen, olevan edelleen tärkeitä myös kahden rokotteen saamisen jälkeen.

Tehokkainta pelkojen ja huolien hallintaa on hyvä pandemianhallinta, sekä avoin ja rehellinen viestintä. Kansalaiset ovat myös kriisissä itsenäisiä toimijoita, jotka punnitsevat eri toimintatapojen mahdollisia hyötyjä ja haittoja itselle, läheisille ja yhteiskunnassa. Halu tehdä omaa elämää koskevat päätökset itsenäisesti on myös toivottavaa – emmehän haluaisi ihmisten olevan sokeasti ylhäältä tulevia käskyjä tottelevia robotteja.

Pandemian aikana on myös onneksi opittu paljon. Tarve hyödyntää järeitä, elämää paljon haittaavia keinoja vähenee koko ajan. Pandemian hallintaan saaminen ei vaadi enää kotiin lukittautumista, ainakaan jos tilannetta ei päästetä ryöstäytymään hallinnasta. Meillä on nyt käytössämme useita sellaisia suojauskeinoja, jotka eivät alkupanostuksen jälkeen vaadi enää juurikaan vaivannäköä. Esimerkiksi tehokas ilmastointi, ffp-maskit ja pikatestaus vähentävät riskejä tehokkaasti, mutta eivät estä yhteiskunnan auki pitämistä. Hysterian ja pelkuruuden leimojen liittäminen näihin toimiin ei tule pysäyttämään epidemiaa tai pelastamaan taloutta. Päinvastoin joudumme ottamaan taas käyttöön kovempia rajoituksia, jos emme hyödynnä kevyempiä keinoja ajoissa. Kansalaisten tulee tietää, millaisia askeleita he voivat itse ottaa välttääkseen harmia ja suojellakseen muita tehokkaasti ja helposti.


Kiitos hyödyllisistä kommenteista Piia Turunen, Matti Heino, Riina Rupponen ja Antti Ripatti 

Yksi vastaus artikkeliiin “Pelkopandemia

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s